Blogi
Pikkujouluilua OSAY Hits the Cityn synttäreillä

OSAY Hits the City -kaupunkitreffejä on järjestetty Oulussa nyt vuoden ajan ja sen kunniaksi OSAY päätti järjestää synttäripikkujoulut OHTC:n tyyliin rennolla otteella. Pre-Christmas Party with Larry Peninsula Band pidettiin OSAY:n kantapaikassa Vanhalla Paloasemalla keskiviikkona 8. joulukuuta ja paikalle kertyi nelisenkymmentä henkeä viettämään vuoden amerikkahenkisimpiä pikkujouluja sekä nauttimaan hyvästä musiikista ja seurasta.




OSAY Hits the Cityn 1-vuotissynttäreiden äärellä on hyvä vähän muistella, että mistä kaikki alkoi ja mistä OHTC:ssä oikein on kysymys. Vuosi sitten Thanksgiving Dinnerillä Amerikasta palannut Jussi tuli juttelemaan OSAY:n hallituksen porukalle ja nousi esille, että hän on työskennellyt aiemmin New Yorkissa. Jussi kertoi kaipaavansa Amerikassa tavaksi tullutta käytäntöä kokoontua yhteen päivän kiireiden jälkeen kaupungille kavereiden kanssa rentoon illanviettoon.
Jussin sanoista syntyi idea, että samahan voisi toimia myös täällä Oulussa Amerikan Ystävien kesken ja näin samanhenkiset ihmiset voisivat kohdata vapaamuotoisen yhdessäolon merkeissä. Newyorkilaiset käyttävät sanontaa hit the city Manhattanille menosta ja sanontaa lainaten syntyi oululainen versio kaupunkitreffeistä Oulun cityssä. 




OSAY Hits the Cityjä on järjestetty noin kerran kuukaudessa eri puolilla Oulua. Ideana on ollut, että valitaan jokin paikka ja aika ja sitten vain tiedotetaan jäsenistöä sähköpostilla, Facebookissa ja nettisivuilla. Tilaisuuksissa ei ole yleensä tarjoilua eikä sen kummempaa ohjelmaa vaan jokainen keskenään on vastannut tarjoilusta ja seuranpidosta :) Muutaman kerran on vietetty iltaa jonkin erikoisteeman äärellä kuten talviurheilun, lautapelien tai ilmakitaransoiton parissa.




Kaupunkitreffikonsepti on osoittautunut menestykseksi, sillä joka kerta mukaan on uskaltautunut uusia Amerikan Ystäviä ja kynnys on ollut matala. Pikkujoulujen ja synttäreiden kunniaksi vuoden viimeisiin treffeihin päätettiin panostaa hieman normaalia enemmän, mutta kuitenkin OHCT:n tyylille uskollisesti. OSAY tarjosi kiitospäivän illallisjuhlilla ihastuttaneen Larry Peninsula bandin ja glögit juhlakansalle. Lisäksi pidettiin ohjelmallinen arvonta ja nautittiin yhteistyökumppani Vanhan Paloaseman antamista hyvistä jäsenetutarjouksista, jotka muuten jatkuvat ensi vuonna entistä ehompina!





Viimeisimmän tiedon mukaan Oulun Suomi-Amerikka Yhdistyksellä on 290 jäsentä ja määrä on jatkuvassa kasvussa. Ensi vuoteen lähdetään siis hyvillä mielin ja uudet kujeet jo mielessä siintäen. Sen verran tässä vaiheessa voitaneen paljastaa, että OSAY saa ensi vuonna oman twiittaajan Twitter-palveluun! Jännityksellä odotamme Anun kirjoituksia ja sitä mitä muuta uusi vuosi tuo tullesssan!
Vuodet 2009-2010 tätä blogia pitänyt tiedottajanne Ulla toivottaa tämän myötä kaikille fantastisen hyvää joulua ja energistä uutta vuotta! :) Jatketaan tästä ensi vuonna!
Teksti: Ulla Alakangas
Kuvat: Mikko Arhippainen ja Jutta Rikola
