Blogi
Terveisiä Amerikan Päiviltä!

Jo vuodesta 1946 saakka on vietetty Amerikan Päiviä eri puolilla Suomea. Tänä vuonna Amerikan ystävät kokoontuivat aurinkoisessa Hämeenlinnassa.


Amerikan Päivien virallisia avajaisia vietettiin alueella suositun Elomessut-tapahtuman yhteydessä. Tunnelmallinen hetki koettiin Suomen ja Yhdysvaltojen kansallislaulujen mahtipontisissa tahdeissa. Tilaisuuden avasivat mm. USA:n suurlähetystön asiainhoitaja Michael A. Butler (ylhäällä vasemmalla kuvassa) sekä SAYLin liittohallituksen puheenjohtaja Martin Saarikangas (oik.) 
Todelliset Amerikan ystävät olivat pukeutuneet asiaan kuuluvasti. 
Oulun Suomi-Amerikka Yhdistyksen edustus eli sihteeri Arja Pullinen (kuvassa), varapuheenjohtaja Veli Pyhtilä (kuvassa) ja tiedottaja Ulla Alakangas osallistuivat Hämeenlinnan kaupungin vastaanotolle Raatihuoneella. Ohjelma jatkui liittokokouksen merkeissä ja Arja Pullinen tuli valituksi valtuustoon varsinaiseksi jäseneksi. Onnea Arja!
Kokouksessa Oulu sai kiitosta liittohallituksen puheejohtajana toimivalta Saarikankaalta uudesta nuoresta sukupolvesta ja tuoreista, raikkaista ideoista, joita Oulusta on alkanut kuulua... 
Uudet näkemykset ja rautainen kokemus kohtasivat Hämeen Linnassa vietetyssä iltajuhlassa. Helsinkiläinen Kaisa oli liittynyt yhdistyksen jäseneksi tänä vuonna kun taas tamperelainen Aira on ollut jo jäsenenä yli 30 vuotta! 
Yhdistysten välisiä kontakteja luotiin paljon päivien aikana. Ideoita ja hyviä käytäntöjä päätettiin vaihtaa puolin ja toisin, jotta pitkät perinteet omaavan Amerikan suurimman ystävyysjärjestön toiminta jatkuisi aktiivisena, eläväisenä ja rikkaana myös jatkossa. Kuvassa uudet tuttavukset Virpi ja Ulla illallistunnelmissa.
